Työyhteisölle

Joustoa ja tasa-arvoa työyhteisöön 

Mitä aktiivisemmin työyhteisö kannustaa tasapainoiseen perhe-elämään, sitä parempia työkavereita ja kollegoita meillä kaikilla on. Työntekijöitä arvostavalla työyhteisöllä on kilpailukykyä myös tulevaisuuden työmarkkinoilla.

Perheen ja työn yhteensovittaminen on tasa-arvoisessa Suomessa yhtä paljon äitien kuin isienkin asia. Isien perhevapaita suosiva työelämä voi vaikuttaa koko suomalaisen työelämän tasa-arvoistumiseen.

Vuoden alusta voimaan tullut perhevapaauudistus takaa sen, että vapaiden ajankohdista sopiminen työyhteisön sisällä on aiempaa joustavampaa ja helpompaa. Perhevapaauudistuksen myötä myös työantajalle maksettavien palkkojen ja lomakorvausten kompensaatio on noussut. Joustaviin ratkaisuihin kannustavat kollegat ja työnantajat vaikuttavat myös työmotivaatioon ja työhön sitoutumiseen. Isien pitämiin vanhempainvapaisiin kannustavalla työnantajalla on myös rekrytointivaltti taskussaan.

Uudistuksilla on jo vaikutettu siihen, että päiväraha- ja korvausmenot rahoitetaan tasapuolisesti mies- ja naisvaltaisten alojen kesken. Tukemalla vanhempien perhevapaiden jakamista työyhteisöt edistävät kustannusten vieläkin tasapuolisempaa jakautumista miesten ja naisten työnantajien kesken.

Kannusta isätyökaveriasi pitämään vanhempainvapaata, niin voit parantaa työyhteisösi asenneilmastoa.


Etusivulle